Laajakallio on, kylä aivan verraton. Asukkaita monen monta,
meno välillä hulvatonta. Lemmikkieläimiä joukkoon mahtuu - tulihan
koirankakkapussi varmasti taskuun? Juna-asema vielä Tolsassa onneton, mutta
uusi kohta meitä lähempänä on. Alue on luonnon kaunista, monella tavoin
vaurasta.
Mutta voi, miten meidän käy, kun vapaa-aikataloa ei näy?
Tarvitsemme vapaa-aikatalon, vai
antaako joku meille vanhan ladon? Että voisimme yhdessä olla, eikä kukaan olisi
täysi nolla. Että olis kaikki toiminnot yhdessä paikassa, niin kuin on
Monitoimitalossa Masalassa. Että olisi paikka lähellä, ettei tarvitsisi
lähteä muualle harrastamaan ja ystävien kanssa hengailemaan. Ettei tarvisisi
savolaisen sanoa näin ja olla nuama nurinpäen: ”Voe tokkiisa eihän tästä tuu
yhtään mittää, ku aena muuvalle lähtee pittää”. Että olisi hyvää tekemistä,
eikä perjantait täyttä ryypiskelemistä. Ettei tarvitsisi keskustaan kulkea,
seiniä töhriä tai ihmisten suita väkivallalla sulkea.
On paikka valmiiksi katsottu, piirustukset piirretty, asiaa pohdittu ja
haudottu. On kerroksia talossa yks ja kaks, harrastusmahdollisuudet tulee kerta
heitolla paremmaks. Jokaiselle jotakin, mieluisaa puuha itse kullekin.
Oman paikan myötä yhdessä huolehtisimme toisista, kuntalaisten
hyvinvoinnista. Kasvaisimme yhdessä vastuuteen, mutta myöskin vapauteen. Rajat
asettaisimme, sanoisimme mikä on ookoo ja mitä ei tehdä, jooko?
Kunta on paljon penniä venyttänyt, palveluita liiaksi heikentänyt.
Päättäjien olisikin syytä syödä särkeä, sehän kasvattaisi järkeä.
Elo tää on joskus arpapeliä tyyliin yks risti kaks, mutta itse voimme tehdä
elämme paremmaks. Kukaan muu ei sitä puolestamme tee, kunnan virkamiehet vain
käsiänsä levittelee. Rahavajetta näin selittelee: ”kunnan menot tekevät
tiukkaa, on rahavarat tällä hetkellä niukkaa”.
Me tiedämme, että lautakunta menoja leikkaa. Asukkaiden toiveet ja tarpeet
heittävät kuperkeikkaa. Tilanne räjähtää kohta käsiin, miksi kukaan ei tule
hätiin? Pitäisikö kutsua rahoitusapuun Räikkösen Kimi vai irtoaisiko kunnalta
vihdoin tili?
Emme halua olla taloa vailla, vaan nousevan auringon lailla uskomme
tulevaisuuteen ja vapaa-aikataloon uuteen. Käymme yhdessä päättäjien luo, oveen
koputamme: kop kop Sanomme ”rakentakaa meille vapaa-aikatalo, hop hop”.
Meiltä kysytään, ettekö ole liian hyvätuloisia? Luullaan, ettemme ole kunnan
palveluita tarvitsevia. Mutta kysehän on aivan muusta, totuus tulee jälleen
kerran lapsen suusta:
VAPAA-AIKATALO TÄNNE SIIS JA ÄKKIÄ PLIIS!
Isä ja äiti, mummi ja vaari kiirehtien lapsen lauseeseen lisää: ”kunnan
asukkaat tasa-arvoiseen asemaan, ettei tarvii lähtee muualle kalaan”.
