Johela - jo vuodesta 1992

Yhdessä saamme enemmän aikaan!

”Paikoille, valmiit, hep!” –

TALVITAPAHTUMA LAAJAKALLIOSSA


Jolkbyn – Heikkilän – Laajakallion asukasyhdistys järjesti perinteisen Talvitapahtuman eli lasten hiihtokilpailut Laajakallion pellolla sunnuntaina 12.3.2006. Kaikki asuinalueiden asukkaat olivat tervetulleita tapahtumaan.

Aluksi kirjurit ottivat ilmoittautumiset vastaan ja jokaiselle hiihtäjälle laitettiin numerolappu. Ilmoittautumispisteen vieressä oli myynnissä makkaraa, lämmintä mehua, kahvia ja pullaa; tankata sai ennen tai jälkeen kilpailun! Kun ilmoittautumishässäkkä oli hoidettu, pääsivät itse kisat käyntiin.

Paikalle oli tullut 38 reipasta hiihtäjää vanhempineen ja kannustusjoukkoineen. Tytöille ja pojille oli omat sarjansa ja kaiken kaikkiaan sarjoja oli 10 eri ikäryhmille. Eniten osallistujia (11 osallistujaa) oli sarjassa ”tytöt vuonna 2000 syntyneet ja nuoremmat”. Kirkkonummen kunta oli tehnyt pellolle ladut: nuorimmat hiihtäjät kiersivät pienemmän lenkin, vanhimmat hiukan suuremman.

Ilmassa alkoi olla jännitystä, kun kuuluttaja toivotti osallistuja tervetulleeksi ja kutsui pikku-hiihtäjät lähtöalueelle. Hiihtäjät muodostivat lähtöjonon ja lähettäjä antoi kullekin hiihtäjälle merkin, milloin lähteä hiihtämään. Useampi hiihtäjä meinasi lähteä matkaan ennen aikojaan, niin innokkaasti he olivat ladulle lähdössä. Hiihtäjien vauhti oli huimaa ja ohituksiakin nähtiin! Lähtöalueella kerrattiin ahkerasti, miten latua pyydetään. Maaliin tultua hiihtäjät saivat lämmintä mehua ja keksejä.

Kun kaikki olivat hiihtäneet, toimitsijat tarkistivat kaikkien ajat ja pian päästiin palkintoja jakamaan. Kunkin sarjan kolme parasta saivat mitalit. Kaikki osallistujat palkittiin hiihtodiplomilla, Kirkkonummi-viirillä ja tikkarilla. Kaikille hiihtäjille annettiin komeat aplodit hyvästä ja reippaasta hiihtosuorituksesta. Hiihtokilpailun tulokset ovat nähtävissä kokonaisuudessaan asukasyhdistyksen kotisivuilla www.johela.net

Lämpimät kiitokset kaikille paikalle tulleille lapsille ja vanhemmille, kannustajille, huoltojoukoille sekä tapahtuman järjestäjille. Päivä oli mukava ja mieleen painuva. Aurinko paistoi ja lämmitti. Toivottavasti säät suosivat taas ensi vuonna!