Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 TOIMINTA VUONNA 2016


YLEISTÄ

Jolkbyn – Heikkilän – Laajakallion asukasyhdistyksen 26. toimintavuosi on takana. Toiminta on keskittynyt yleisen viihtyvyyden parantamiseen

asuinalueella. Lisäksi toimintaa alueen nuorison kanssa jatkettiin. Kunta myönsi yhdistykselle talkooavustusta ja toiminta-avustusta. 

Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2016 oli 220.

 

KOKOUKSET JA HALLINTO

Yhdistyksen puheenjohtajana on vuonna 2016 toiminut Minna Elo.

Hallituksen kokoonpano on ollut seuraava: Minna Elo (puheenjohtaja).

Varsinaiset jäsenet:

Jussi Kuusola (varapuheenjohtaja), Juha Halme (sihteeri), Sebastian Johansson (rahastonhoitaja) sekä Anne Meling, Atso Mustalampi, Heikki

Saarinen, Juha Seppälä ja Sari Soininen.

Varajäsenet:

Markku af Heurlin, Juha Kosonen, Arto Martiskainen ja Irina Sarapelto.

 

Hallitus on pitänyt vuoden aikana 8 kokousta.

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 13.4. kotiseutuyhdistyksen talossa. Kokousta edelsi asukasilta, jossa aiheena oli

kotiseutuyhdistyksen ja talon historia sekä yhdistystalon kunnostaminen. 

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 16.11. Laajakallion väestösuojassa. Kokousta edelsi asukasilta, joka pidettiin

tunnelmallisena glögi-iltana.

 

VARSINAINEN TOIMINTA

1 LIIKUNTA JA URHEILU

Yhdistyksellä on ollut salivuoro Laajakallion koululla keskiviikko-iltaisin. Vuoro on käytetty aikuinen-lapsi -jumppaan, vetäjänä Sari Soininen.

Heikkilän koululla on ollut jumppaa sunnuntaisin.

 

2 YMPÄRISTÖPÄIVÄ

Ympäristöpäivä järjestettiin Laajakallion väestösuojalla. Asukkailla oli mahdollisuus kirpputoripöytiin. Paikalla oli myös siirtolava. Asukkaat

siivosivat myös muuta ympäristöä ja toimittivat jätteet lavalle. Asuinalueiden koulut ja päiväkodit osallistuivat tapahtumaan siistimällä omia

alueitaan.

 

3 TALKOOT

Ympäristöpäivänä siivottiin ympäristöä ja yhdistys oli hankkinut jätelavan roskia varten. Kustannukset katettiin kunnan talkooavustuksella ja

yhdistyksen varoista. Yhdistys istutti alueille kukkasipuleita talkoovoimin.

 

4 TALVITAPAHTUMA

Talvitapahtumaa ei järjestetty lumenpuutteen vuoksi.

 

5 NUORISO

Laajakallion nuorisotalolla on yhdistyksellä varattu maanantai- ja keskiviikkoillat biljardinpeluuseen ja yhteisiin tapahtumiin.

Yhdistys lahjoittaa joka kevät 20 € suuruiset stipendit Heikkilän koulun 4 oppilaalle ja Laajakallion koulun 2 oppilaalle.

 

6 MUITA TAPAHTUMIA

Iltamat (Johela Fest) järjestettiin Ljunghedassa lokakuussa 2016.

 

7 ALOITTEET JA KANNANOTOT

Erityisiä aloitteita ei ole tehty.

 

8 TALOUS

Yhdistyksen rahastonhoitajana on vuonna 2016 toiminut Sebastian Johansson. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Sirpa ja Martti

Kakkonen. Varatoiminnantarkastajina ovat toimineet Raimo Tarkiainen ja Nella Sarapelto.

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?