Liite syyskokouksen pöytäkirjaan
JOLKBYN-HEIKKILÄN-LAAJAKALLION ASUKASYHDISTYS RY
Yhdistys
toimii Jolkbyn –Heikkilän –Laajakallion
alueen asukkaiden turvallisen ja viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen
ja terveellisen ympäristön puolesta.
Yhdistys tukee lasten, nuorten
ja aikuisten toimintamahdollisuuksia sekä varsinkin lasten ja nuorten toiminnan
kehittämistä.
LIIKUNTA JA VAPAA-AIKA
Yhdistys tukee alueen lasten
ja nuorten harrastustoimintaa ja toiminnan kehittämistä.
Yhdistys ylläpitää
vapaaehtois- ja talkoovoimin viikoittaista salivuoroa Laajakallion koululla ja
on tehnyt anomuksen koulun johtokunnalle ja saanut vuoron lukuvuodelle 2012–2013
Vuoroa tarjotaan alueen
lapsille, nuorille ja aikuisille käyttäjien toivomusten ja tarpeiden mukaan.
Vastuuhenkilöt ja vetäjät nimetään käyttäjistä ja heidän vanhemmistaan.
Laajakallion koululla järjestetään aikuinen-lapsi liikuntaa.
Talviulkoilutapahtuma
järjestetään lumitilanteen mukaan helmi-maaliskuussa 2013.
Aikaisempina vuosina
järjestettyjä monenlaisia liikunta- ja ulkoilutapahtumia tullaan jatkamaan
tulevanakin vuonna.
Yhdistys anoo
toiminta-avustusta kunnanhallitukselta.
KULTTUURITAPAHTUMAT
Yhdistys järjestää iltamat
mahdollisuuksien mukaan tammi-helmikuun vaihteessa.
NUORISOTOIMINTA
Nuorisotoimintaa pyritään
kehittämään eri muodoissaan.
Asukasyhdistys on varannut
Laajakallion nuorisotilasta käyttöönsä maanantai- ja keskiviikkoillat.
Maanantaisin on nuortenilta.
Keskiviikkoisin puolestaan
alueiden vanhemmat asukkaat (aikuiset ja isommat lapset) voivat tulla pelaamaan
biljardia, keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja katsomaan TV:tä.
Molempina iltoina on yhdistyksen jäseniä ohjaamassa toimintaa.
Mahdollisuuksien mukaan
järjestetään erilaisia nuoriso / junioritapahtumia.
YMPÄRISTÖTOIMINTA
Asukasyhdistys järjestää
toukokuussa ympäristöpäivän siivoustalkoineen, jätelavoineen ja kirpputoreineen
yhteistyössä alueen asukkaiden, päiväkotien ja koulujen kanssa.
Yhdistys on talkoovoimin
siivonnut puistoalueita ja tätä toimintaa jatketaan tulevanakin vuonna.
Yhdistys on aiempina vuosina
istuttanut kasveja ja hankkinut kukkasipuleita kaikille kolmelle alueelle ja
tätä toiminta jatketaan myös tulevana vuonna.
Yhdistys anoo
talkoomäärärahoja kunnalta.
ALOITTEET JA LAUSUNNOT
Yhdistys seuraa alueidensa
kaavoitusta ja palvelujen kehittymistä. Asukasyhdistys tekee aloitteita
kunnalle asukkaiden toivomusten mukaan sekä antaa lausuntoja, joita
yhdistykseltä pyydetään.
Yhdistys pyrkii luomaan
sellaista toimintaa, jossa asukkaat pääsevät tutustumaan toisiinsa ja näin myös
osaltaan parannetaan alueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Yhdistys pyrkii järjestämään muutaman
kerran vuodessa tapahtumia asukkaiden aktivoimiseksi.
TIEDOTUSTOIMINTA JA JÄSENHANKINTA
Yhdistys tiedottaa
toiminnastaan ja tapahtumistaan alueen asukkaille käyttäen sähköistä mediaa,
yhdistyksen kotisivuilla ja paikallisessa lehdessä.
Keväällä alueiden asukkaat
saavat sähköpostitse tai postilaatikkoon ja myös yhdistyksen sivujen kautta
yhdistyksen toiminnasta kertovan tiedotteen, jossa on myös kutsu
kevätkokoukseen ja asukasiltaan. Erilaisilla tapahtumilla aktivoidaan alueiden
asukkaita mukaan toimintaan. Uusia jäseniä pyritään saamaan varsinkin Jolkbyn
ja Heikkilän alueilta.
Yhdistyksen hallituksen
kokouspöytäkirjat ovat nähtävillä sekä syys- että kevätkokouksissa.
Yhteistyötä muiden alueella
toimivien yhdistysten kanssa jatketaan.